Lukijat

perjantai 29. tammikuuta 2010

Miniklubissa


Miniklubissa tehtiin viime kerralla huonekaluja. Minä sain aikaiseksi pesupöydän ja kirja hyllyn rungon. Kirjahylly on vieläkin kesken , yläreunaan pitäisi löytää koristelistaa ja tietysti maalia pintaan. Pesypöydän sain vasta tänään valmiiksi. Saranoina toimivat rautalanka pätkät.

maanantai 25. tammikuuta 2010

Vauva-minejä

Meidän lapset ovat nukkuneet elämänsä ensimmäiset kuukaudet tälläisessä korissa.Pitihän sellainen nukkekotiinkin askarrella, peitto vielä puuttuu.
Vaippa pussi tulevaan lastenhuoneseen.
Ensimmäinen ihan itse ommeltu kangas-kori. Näistä olen erityisen iloinen kun nämä-ompeluhommat eivät ole ennen onnistuneet lainkaan. Näitä voisi tehdä lisää!

perjantai 22. tammikuuta 2010

Peili lipasto

Kun monet muutkin ovat viime aikoina huonekaluja tehneet, kokeilin minäkin. Malli on kirjasta Making Miniature Furniture. Nämä puutyöt eivät ole minua varten. Maljakko ja kamee-koru Iinalta, kukka lattialla Susannalta, pieni kello ostettu NN-markkinoilta.

Kuten kuvasta näkyy makuuhuone on vielä ihan kesken. Tapeetitkin puuttuvat. En ole vielä edes päättänyt minkä värinen tästä huoneesta tulee.

tiistai 19. tammikuuta 2010

Kasseja

Tässä kaiken kiireen keskellä pieni lepohetki (lue mineily hetki). Aika on suhteellista. Jos on haluaa on myös aikaa.
Jonkun mini-kerhon blogissa joskus tällaisen kassi-mallin huomasin ja ihastuin heti, nyt löysin ohjeet joten pakko päästä kokeilemaan. Tämmöisiä näistä sitten tuli.

Edit
Kassien teko-ohjeet täältä,löytyy muutakin kiva
http://taeniasminiatures.blogspot.com/2009/02/tutorial-how-to-make-bag.html

perjantai 15. tammikuuta 2010

Virkkausharjoituksia

Aloitin tämän mekon valmistamisen jo viime vuonna,kesken jäi. Nyt ei tällä hetkellä huvita neuloa niinpä pakotin itseni virkkamaan tämän loppuun. Ei se niin vaikea ollutkaan kuin kuvittelin mutta harjoittelua vielä vaati.

perjantai 8. tammikuuta 2010

Kukan ja kirjan päivä!

Meillä ostetaan perunoita aina 1o kg säkeissä. Tällä kerta perunasäkki oli sidottu kiinni rautalangalla. Ei muuta kuin uusiokäyttöön vaan. Hylly tehty Maritalta saaduista Bilteman sytykkeestä, petsattu Osmo-vahalla. Vähän hankala kuvata, jos tästä nyt jotakin selvää saisi.
Pitäähän hyllyllä kirjoja olla.
NN-markkinoilta ostettu kukka-kitti vihdoin valmis. Oli muuten yllättävän vaikea, mutta eiköhän ne kukilta näyttää.

sunnuntai 3. tammikuuta 2010

Vuoden ensimmäiset askartelut

Lisää emaliastioita.Tämä projekti on odottanut jo pitkään valmistumista.Nyt se on vihdoin valmis.
Väsäilin näitä suola-astioita useamman eri värisenä, loput odottavat vielä maalia.Talouspaperi teline on tehty ihan ohjeiden mukaan. Tämä on seinään kiinnitettävä malli, tulikohan hiukan pieni?
Näitä on aina hauska tehdä. Tällä kerta lisäsin silkkinauhat koristeeksi.
Ja yksi epäonnistunut kastemekko.